Sustainable Travel Finland

Jotta matkailuelinkeino pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään ja kasvamaan jatkossakin, on kehityksen oltava kestävää. Tätä varten Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin. Lahden Seutu on liittynyt mukaan Visit Finlandin koordinoimaan valtakunnalliseen kestävän matkailun ohjelmaan ja hakee alueelle Sustainable Travel Finland (STF) Destinaatio -statusta.

Lisätietoja STF ohjelmasta

Lahden seutu kohti Sustainable Travel Finland Destinaatio -merkkiä

Aluellisen Sustainable Travel Finland -destinaatio statuksen saaminen edellyttää yritysten vahvaa sitoutumista yhteiseen toimintaan ja sitä, että 51% alueen kansainväliseen matkailuun suuntautuvista yrityksistä liittyisi mukaan ohjelmaan ja hankkisi itselleen Sustainable Travel Finland -yritysmerkin.

Kannustamme  yrityksiä liittymään mukaan kestävän matkailun STF-ohjelmaan. Ohjelmaan liittyminen on ilmaista ja liittyessäsi saat käyttöösi Visit Finlandin STF e-oppaan sekä tiedonsyöttöalustan.

Liity mukaan STF-ohjelmaan

Lahden Seutu – Lahti Region Oy:lla oma Sustainable Travel Finland -yritysmerkki

Lahden Seutu – Lahti Region Oy kannustaa alueen yrityksiä liittymään valtakunnalliseen kestävän matkailun Sustainable Travel Finland ohjelmaan. Olemme myös itse sitoutuneet toimimaan kestävästi ja sertifioineet toimintamme Ekokompassi -standardien mukaisesti. Helmikuussa 2022 Lahden Seutu – Lahti Region Oy sai myös Sustainable Travel Finland -merkin ollen näin Suomen ensimmäinen alueellinen DMO/DMC, joka paitsi koordinoi destinaatiotason STF-ohjelmaa niin myös hankki omalle toiminnalleen STF-yritysmerkin. Myös Lahden Seutu – Lahti Region Oy:n yhteydessä toimivalla Salpausselkä UNESCO Global Geoparkilla on oma STF-merkki.

  

Lähde mukaan Lahden seudun STF-yritysjoukkoon!

Kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -polulle ovat lähteneet seuraavat alueemme yritykset: Avano Dreams Oy Ltd, Best Lake Nature Adventures Oy, Elinan Majoitus ja Rakennus (Heinola Travel), GreenStar Hotel Lahti, Ilola Inn, Inga Finland Guide, Iso-Naappilan Loma Ky, Kitetirri Outdoors, KOKO Lahti Oy, Koiskalan kartano, Lehmonkärki, Lomakivi Oy, Osuuskunta Lahden Seudun Kulttuuri- ja Elämysmatkailu, Painovoima ry, Pajulahti Olympic & Paralympic Training Center, Premium Resorts Oy, Pro Visit Fin, Radalla Resorts, Salpausselkä UNESCO Global Geopark, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Tervalepikon Torpat, Travellamo, Vierumäki Sports ja Yli-Kaitala Oy.

Syyskuussa 2023 Sustainable Travel Finland merkin ovat saaneet Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, GreenStar Hotel Lahti, Lehmonkärki, Salpausselkä UNESCO Global Geopark, Pajulahti Olympic & Paralympic Training Centre, Tervalepikon Torpat ja Lomakivi.

 

Yhdessä STF-polulla

Visit Lahti ja Salpausselkä Geopark järjestivät syksyllä 2020 kaksi virtuaalista STF-valmennuspäivää, joiden aikana käytiin läpi mm. kestävän matkailun perusteet sekä perehdyttiin STF-polkuun ja STF-merkin vaatimiin toimenpiteisiin. Valmennuspäivään osallistuminen on yksi yrityksiltä vaadittavista toimenpiteistä kohti STF-merkkiä. Voit kerrata valmennuspäivän antia tai käydä läpi valmennuksen myös jälkikäteen.

Katso Sustainable Travel Finland valmennukset

Valmennusten materiaali

On-line valmennuksen power point esitykset voit ladata oheisista linkeistä

STF osa 1

STF osa 2

STF osa 3

STF osa 4

STF osa 5: Green Key ja Green Activities

Ekokompassi-sertifikaatin esittely

Miksi mukaan ohjelmaan

  • 01
    Kestävä matkailukohde on alueellinen myyntivaltti ja tulevaisuuden kysytyin kohde.
  • 02
    Kestävä matkailu houkuttelee matkailijoita, jotka ovat valmiita käyttämään keskivertomatkailijaa enemmän rahaa ja matkustamaan myös sesonkien ulkopuolella.
  • 03
    Vastuullisuus on tullut jäädäkseen osaksi liiketoimintaa: matkustajat ja matkanjärjestäjät odottavat yhä enemmän, että yritykset huolehtivat toimintansa vastuullisuudesta.
  • 04
    Sustainable Travel Finland -tunnus on asiakkaalle osoitus siitä, että yritys on sitoutunut vastuulliseen toimintaan.
  • 05
    Visit Lahti ja Visit Finland nostavat omassa markkinoinnissaan yhä enemmän esille STF-merkin saaneita yrityksiä

Kysy lisää

Arto Asikainen, Visit Lahti STF-koordinaattori
arto.asikainen@lahtiregion.fi | 040-579 4387

STF yrityskummit:
Kati Komulainen, Salpausselkä Geopark, Visit Lahti ympäristövastaava

Anu Kärkkäinen, kokousmatkailu

Suvi Aaltonen, ruokamatkailu

Johanna Karhu, digitaalinen markkinointi ja www.visitlahti.fi -sivusto, Ekokompassi-ohjelma