Sustainable Travel Finland

Jotta matkailuelinkeino pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään ja kasvamaan jatkossakin, on kehityksen oltava kestävää. Tätä varten Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin. Lahden Seutu on liittynyt mukaan Visit Finlandin koordinoimaan valtakunnalliseen kestävän matkailun ohjelmaan ja hakee alueelle Sustainable Travel Finland (STF) Destinaatio -statusta.

Lisätietoja STF ohjelmasta

Lahden seutu kohti Sustainable Travel Finland Destinaatio -merkkiä

Aluellisen Sustainable Travel Finland -destinaatio statuksen saaminen edellyttää yritysten vahvaa sitoutumista yhteiseen toimintaan ja sitä, että 51% alueen kansainväliseen matkailuun suuntautuvista yrityksistä liittyisi mukaan ohjelmaan ja hankkisi itselleen Sustainable Travel Finland -yritysmerkin. Tavoitteenamme on tehdä Lahden seudusta Sustainable Travel Finland Destiaatio vuoden 2021 aikana.

Kannustamme  yrityksiä liittymään mukaan kestävän matkailun STF-ohjelmaan. Ohjelmaan liittyminen on ilmaista ja liittyessäsi saat käyttöösi Visit Finlandin STF e-oppaan sekä tiedonsyöttöalustan.

Liity mukaan STF-ohjelmaan

Lähde mukaan Lahden seudun STF-yritysjoukkoon!

Lahden seudun ensimmäinen STF-merkin saanut yritys on Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone.

Kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -polulle ovat lähteneet myös seuraavat alueemme yritykset: Avano Dreams Oy Ltd, Best Lake nature Adventures Oy, Iso-Naappilan Loma Ky, KOKO Lahti Oy, Koiskalan kartano, Lehmonkärki, Lomakivi Oy, Tervalepikon Torpat, Yli-Kaitala Oy

 

Yhdessä STF-polulla

Visit Lahti ja Salpausselkä Geopark järjestivät syksyllä 2020 kaksi virtuaalista STF-valmennuspäivää, joiden aikana käytiin läpi mm. kestävän matkailun perusteet sekä perehdyttiin STF-polkuun ja STF-merkin vaatimiin toimenpiteisiin. Valmennuspäivään osallistuminen on yksi yrityksiltä vaadittavista toimenpiteistä kohti STF-merkkiä. Voit kerrata valmennuspäivän antia tai käydä läpi valmennuksen myös jälkikäteen.

Katso Sustainable Travel Finland valmennukset

STF koulutus Marketta Viljasaari

STF valmennus, osa 1

Virtuaalivalmennuksen 1. osa. Valmentajana Marketta Viljasaari, tallenne 28.10.2020

Näytä lisää
STF valmennus osa 2

STF valmennus, osa 2

Virtuaalivalmennuksen 2. osa. Valmentajana Marketta Viljasaari, tallenne 3.11.2020

Näytä lisää

Valmennusten materiaali

On-line valmennuksen power point esitykset voit ladata oheisista linkeistä

STF osa 1

STF osa 2

STF osa 3

STF osa 4

STF osa 5: Green Key ja Green Activities

Miksi mukaan ohjelmaan

  • 01
    Kestävä matkailukohde on alueellinen myyntivaltti ja tulevaisuuden kysytyin kohde.
  • 02
    Kestävä matkailu houkuttelee matkailijoita, jotka ovat valmiita käyttämään keskivertomatkailijaa enemmän rahaa ja matkustamaan myös sesonkien ulkopuolella.
  • 03
    Vastuullisuus on tullut jäädäkseen osaksi liiketoimintaa: matkustajat ja matkanjärjestäjät odottavat yhä enemmän, että yritykset huolehtivat toimintansa vastuullisuudesta.
  • 04
    Sustainable Travel Finland -tunnus on asiakkaalle osoitus siitä, että yritys on sitoutunut vastuulliseen toimintaan.
  • 05
    Visit Lahti ja Visit Finland nostavat omassa markkinoinnissaan yhä enemmän esille STF-merkin saaneita yrityksiä

Kysy lisää

Arto Asikainen, Visit Lahti STF-koordinaattori
arto.asikainen@lahtiregion.fi | 040-579 4387

STF yrityskummit:
Kati Komulainen, Salpausselkä Geopark, Visit Lahti ympäristövastaava
Harri Olenius, kokousmatkailu
Suvi Aaltonen, ruokamatkailu
Johanna Karhu, digitaalinen markkinointi ja www.visitlahti.fi -sivusto, Ekokompassi-ohjelma
Salla Mäkelä, ympäristöpääkaupunkivuosi, delegaatiovierailut