Vastuullinen kokous Lahden seudulla
Kokouspaikan valinnalla ja erilaisilla järjestelyratkaisuilla voit vaikuttaa oman työnantajasi kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Asiakas- ja sidosryhmätilaisuudet ovat konkreettinen tapa yrityksen arvojen ja tekojen näkyväksi tekemiseen. Tältä sivulta löydät paljon vinkkejä, kuinka sen teet.
Vastuullisuuden kivijalkana on pitkäaikainen ympäristötyö
Me Lahden seudulla haluamme olla vastuullisten kokouspalveluiden edelläkävijöitä. Kun valitset kokouspaikaksi Lahden seudun, voit luottaa siihen, että tilaisuus on toteutettu laadukkaasti ja vastuullisesti. Meillä on tehty ympäristön ja kestävän kehityksen eteen työtä jo 1970-luvulta lähtien esimerkiksi kierrätykseen, puhtaaseen veteen ja uusiutuvaan energiaan liittyen.
Lahden seudulla 99% kotitalouksien jätteestä menee hyötykäyttöön.
Kierrätysaste on 46 % ja energiana hyödynnetään 52 % asumisen jätteistä. Lahden panostus Vesijärven kunnostukseen on toiminut esimerkkinä muille: hoitomalliamme on hyödynnetty jo yli tuhannen suomalaisen vesistön kunnostuksessa.
Lahdessa luovuttiin kivihiilen käytöstä keväällä 2019 ja suositaan nyt uusiutuvia ja kierrätyspolttoaineita.
Lahti oli vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki ja juuri nyt ehdolla vuoden 2025 Euroopan älykkään matkailun pääkaupungiksi (European Capital of SMART Tourism).
Lahti on vastuullisten tapahtumien kaupunki. Tulossa on esimerkiksi vuoden 2029 MM-hiihdot kisakonseptilla, joka mahdollistaa talviurheilun suurtapahtuman järjestämisen taloudellisesti, ympäristöllisesti ja yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla.
Vastuullisen kokousjärjestäjän check-list
Nautitaan luonnosta kestävästi
Suosimalla paikallisten ohjelmapalveluyritysten tarjoamia opastettuja luontoretkiä ja -ohjelmia varmistat, että elämys rasittaa ympäröivää luontoa mahdollisimman vähän. Paikalliset toimijat tuntevat valmiit metsäpolut ja pitkospuut, joita seuraamalla metsäpohja ei turhaan kulu. He osaavat myös kiertää suojellut alueet ja herkimmin häiriintyvät ekosysteemit. Luonto-oppaat myös huolehtivat, että vieraasi pitävät kiinni niin sanotusta retkietiketistä.
Lahden seudulla myös kokouskohteet pyrkivät suojelemaan luontoa suunnittelemalla rakennusprojektit ympäröivää luontoa kunnioittaen. Hyvä esimerkki tästä on Vierumäen uusi Ilkankuru Bike Flow. Vehreän metsän keskellä kulkeva pyöräilyreitti on rakennettu luontoa kunnioittaen luonnollisia maastonmuotoja noudattaen, minimoiden puuston ja juurien vahingot. Reitti on esimerkiksi nostettu merkittävien puiden juurien yläpuolelle kasaamalla maata juurien päälle.
Varaa vastuullinen luontoelämys
Parempia valintoja -artikkelisarja LinkedInissä
Visit Lahden uusi artikkelisarja keskittyy vastuullisuuden ja kestävän matkailun aihepiiriin. Puhumme vastuullisuudesta eri teemojen valossa, niin ympäristöasioista kuin sosiaalisesta vastuullisuudesta – välillä vakavammin isoista investoinneista, välillä kevyemmin inspiraation nimissä.
Artikkeli nro 1: No-show in ihan nou-nou
Artikkeli nro 2: Zen-hetkiä keskellä päivää
Artikkeli nro 3: Kohti hiilineutraaliutta isoilla investoinneilla ja arjen pienillä teoilla
Artikkeli nro 4: Yhdessa vahvempia ja viisaampia
Käy tilaamassa artikkelisarja ja saat pian lisää inspiroivaa luettavaa. Seuraava artikkeli ilmestyy tammikuussa 2025.
Lähi- ja kasvisruokavinkkejä
Lahden seudun kokouskohteissa pääset nauttimaan paikallisten tuottajien puhtaista mauista sekä vähähiilisistä kasvisruuista. Valikoimissa on esimerkiksi vegaaninen aamiainen, city-hunajaa ja viskitasting lähijuustojen kera.
Lue lisääLahti – 15 minuutin kaupunki
Lahti sijaitsee loistavien julkisten liikenneyhteyksien solmukohdassa. Lahteen pääsee helposti junalla kaikista ilmansuunnista sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Helsingistä Lahteen hurauttaa noin tunnissa niin junalla kuin autolla.
Vähähiilinen liikkuminen voi jatkua myös perille päästyäsi, sillä Lahden keskustahotellit ja ravintolat sekä suuri osa kokoustiloista sijaitsevat muutaman minuutin kävelymatkan päässä Lahden Matkakeskuksesta. Oikeastaan kaikki, mitä Lahdessa tarvitset tapahtumaasi varten löytyy 15 minuutin kävelyn päässä kauppatorilta. Jopa Salpausselän upeisiin luonto- ja liikuntaolosuhteisiin on kävelymatka torilta.
Yhden latauksen taktiikalla Lahden seudulle
Myös osa Lahden seudulla sijaitsevista kokouskohteista on saavutettavissa joko julkisilla tai vähähiilisesti esimerkiksi sähköautolla. Kohteet ovat panostaneet sähköauton latauspisteisiin, joiden avulla kokouskohde on saavutettavissa esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ilman välilatauksia, kun akun saa täyteen kokouskohteessa päivän aikana. Latauspisteitä löytyy esimerkiksi kuvan Lehmonkärki Resortista, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneelta, Pajulahdesta, Vierumäeltä, Lossirannan kartanosta, Scandic Lahti Citystä, Lahden Upseerikerholta ja Hotel GreenStar Lahdesta.
Saapuminen LahteenVisit Lahti mukana vastuullisen matkailun työssä
Lahden matkailualue on mukana Visit Finlandin valtakunnallisessa Sustainable Travel Finland -ohjelmassa ja moni kokouspaikkoina toimivista yrityksistä on jo sitoutunut ohjelman kestävän matkailun periaatteisiin. Koko alueen yhteinen tavoite on kehittyä kestävän matkailun kohdealueeksi vuoteen 2025 mennessä.
Lahden seutu – Lahti Region Oy:lle on myönnetty Ekokompassi ympäristömerkki. Ekokompassi on ympäristöjärjestelmä, joka sisältää 10 kriteeriä, joiden kautta yritys hallitsee ympäristöasioitaan ja toimii ympäristövastuullisesti. Visit Lahdella on Visit Finlandin kestävän matkailun ohjelman mukainen Sustainable Travel Finland -merkki. Olemme myös mukana We Speak Gay -yhteisössä.
Tutustu ympäristölupaukseemmeMatkaile vastuullisesti Lahden seudulla
Esteettömiä kokouspäivän elämyksiä
Visit Lahden myyntipalvelu auttaa
Kun valitset kokouspaikaksi Lahden seudun, voit luottaa siihen, että tilaisuus on toteutettu laadukkaasti ja vastuullisesti. Visit Lahden myyntipalvelulla on ilo olla apunasi, etsitpä sitten kokouskohdetta tai osuvaa oheisohjelmaa, majoitusta tai maistuvaa illallispaikkaa.
Palvelumme kokous – ja tapahtumajärjestäjälle