Lahti Region Oy
Uusi kasvuyhtiö, Lahti Region Oy, vastaa Lahden seudun yrityspalvelujen, matkailun edistämisen ja seudullisen markkinoinnin kehittämisestä sekä kansainvälisestä vetovoimatyöstä.

Elinkeinoyhtiö Ladecin ja matkailuyhtiö Lahti Regionin toiminnot on yhdistetty samaan yhtiöön. Uuden kasvuyhtiön tehtävänä on vauhdittaa Lahden seudun kestävää kasvua. Yhtiö jatkaa nykyisiä elinkeinoyhtiöiden toimintoja, eli tuottaa yritysten perustamis- ja kehittämispalveluja, kehittää sijoittumismyyntiä ja invest in -toimintaa sekä edistää matkailua ja seudullista markkinointia. Lisäksi se rakentaa ja vahvistaa Lahden seudun yhteistä viestiä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Lahti Region Oy on Suomen ainoa koko maakunnan yhteinen kasvuyhtiö.
Lahti | Asikkala | Hartola | Heinola | Hollola | Iitti | Kärkölä | Orimattila | Padasjoki | Sysmä
Yhtiön omistusosuudet
Lahti 53 %
Hollola 12 %
Heinola 10 %
Orimattila 8 %
Asikkala 4 %
Iitti 4 %
Kärkölä 3 %
Padasjoki 2 %
Hartola 2 %
Sysmä 2 %
Lahti Region Oy:n hallitus
Milla Bruneau
kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja, Lahden kaupunki, Lahti Region Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1.7.2026 alkaen: strategisen kasvun ja elinvoiman rakentaja
Kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Milla Bruneau tuo Lahti Region Oy:n hallitukseen vahvaa kokemusta johtamisesta, strategisesta kehittämisestä sekä kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hänen uransa on rakentunut yksityisen ja julkisen sektorin johtamis-, hallitus- ja päätöksentekotehtävissä kotimaassa ja kansainvälisesti. Viime vuosina Bruneau on toiminut myös Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hallituksen puheenjohtajana, mikä on syventänyt hänen osaamistaan yritysten kasvun, investointien ja alueellisen elinvoiman kehittämisessä.
Kasvuyhtiön hallituksessa Bruneau haluaa edistää Päijät-Hämeen kehittymistä kansainvälisesti kilpailukykyiseksi kasvuympäristöksi yrityksille, investoinneille, osaajille sekä matkailu- ja tapahtumaelinkeinolle. Hän korostaa, että alueen menestys rakentuu tiiviille yhteistyölle yritysten, kuntien, korkeakoulujen, oppilaitosten, työllisyyspalveluiden sekä muiden keskeisten elinvoimatoimijoiden välillä. Tavoitteena on vahvistaa alueen kilpailukykyä, luoda uusia investointeja ja synnyttää kestävää kasvua sekä uusia työpaikkoja koko Päijät-Hämeeseen.
Kristiina Helenius
toimitusjohtaja, Miltton USA: kansainvälistä kasvua ja strategista vaikuttamista
Toimitusjohtaja Kristiina Helenius tuo hallitukseen laajan kansainvälisen kokemuksen strategiatyöstä, kasvusta, hallitustyöskentelystä ja sidosryhmäsuhteiden rakentamisesta. Heleniuksen ura on kulkenut Ylen Brysselin-kirjeenvaihtajasta Suomen Washingtonin-suurlähetystön lehdistöneuvokseksi, AmCham Finlandin toimitusjohtajaksi sekä kansainvälisten järjestöjen johtotehtäviin. Nykyisin hän toimii Miltton USA toimitusjohtajana Washingtonissa ja neuvoo pohjoismaisia organisaatioita kansainväliseen toimintaympäristöön liittyvissä kysymyksissä. Hän toimii myös useiden yritysten hallituksissa.
Heleniuksella on vahva kokemus julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä sekä investointien edistämisestä. Hän on aiemmin kuulunut muun muassa Invest in Finlandin ja House of Laplandin hallituksiin sekä osallistunut LADECin kansainvälisen strategian valmisteluun. Hallituksessa hän haluaa edistää erityisesti alueen kansainvälistä tunnettuutta, investointien houkuttelua ja kestävää kasvua.
Mari Pantsar
hallitusammattilainen, One Planet Oy:n partneri, Lahti Region Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja 1.7.2026 lähtien: kestävän kasvun ja innovaatioiden asiantuntija
Mari Pantsar on yksi Suomen tunnetuimmista kestävän kasvun, ilmastoratkaisujen ja innovaatiopolitiikan asiantuntijoista. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus johtotehtävistä niin yrityksissä, julkisella sektorilla kuin tutkimus- ja kehittämisorganisaatioissakin.
Pantsar on työskennellyt muun muassa UPM:llä, Suomen Cleantech-klusterissa, pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen cleantech-ohjelmassa sekä Sitrassa. Nykyisin hän toimii hallitusammattilaisena ja One Planet Oy partnerina. Hänellä on dosentuurit Helsingin yliopistossa sekä LUT-yliopistossa.
Kasvuyhtiön hallitukseen Pantsar tuo vahvaa osaamista kestävän liiketoiminnan kehittämisestä, yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyöstä sekä kansallisen innovaatiojärjestelmän ja poliittisen toimintaympäristön tuntemuksesta. Hän näkee, että Lahden seudun vahva ympäristöosaaminen ja kansainvälinen maine voidaan entistä tehokkaammin valjastaa alueen kilpailueduksi, investointien vauhdittajaksi ja uusien työpaikkojen synnyttäjäksi.
Jussi Rissanen
työelämäprofessori, LUT-kauppakorkeakoulu: strategisen kasvun, kaupallistamisen ja johtamisen asiantuntija
Työelämäprofessori Jussi Rissanen tuo Lahti Region Oy:n hallitukseen vahvaa osaamista strategisesta johtamisesta, liiketoiminnan kasvusta, kaupallistamisesta sekä yritysten kilpailukyvyn kehittämisestä. Hänen työnsä yhdistää tutkimuksen, yritysmaailman ja käytännön johtamisen, ja hänellä on laaja kokemus yrittäjänä, hallitusammattilaisena sekä johdon valmentajana.
Rissanen toimii LUT-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessorina. Uransa aikana hän on työskennellyt tiiviisti yritysten kasvun, johtamisen ja uudistumisen parissa sekä rakentanut laajoja verkostoja suomalaisen elinkeinoelämän ja korkeakoulukentän välillä.
Kasvuyhtiön hallituksessa Rissanen haluaa edistää Päijät-Hämeen kilpailukykyä vahvistamalla yritysten kasvuedellytyksiä, kaupallistamista sekä tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Hän uskoo, että alueen tulevaisuus rakentuu rohkeasta yhteistyöstä, investointien houkuttelemisesta, osaamisen vahvistamisesta ja kestävän kasvun mahdollistamisesta, mikä luo uusia työpaikkoja ja vahvistaa koko Päijät-Hämeen elinvoimaa.
Tommi Sneck
Sahateollisuuden johtaja, Koskisen Oyj:n Sahateollisuus-liiketoiminta: kansainvälistä teollisuusosaamista ja alueen kasvun puolestapuhuja
Sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck tuo Lahti Region Oy:n hallitukseen vahvaa kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta, teollisuuden kilpailukyvystä sekä elinkeinoelämän edunvalvonnasta. Hän on asunut Lahdessa lähes 20 vuotta ja tuntee hyvin sekä Lahden että koko Päijät-Hämeen elinkeinoelämän toimintaympäristön.
Sneck toimii Koskisen Oyj:n sahateollisuusliiketoiminnan johtajana Järvelässä. Lisäksi hän on Hämeen kauppakamarin hallituksen jäsen, Sahateollisuus ry:n hallituksen jäsen sekä Euroopan sahateollisuusjärjestö EOS:n puheenjohtaja. Näiden luottamustehtävien kautta hänellä on laajat kotimaiset ja kansainväliset verkostot sekä vahva näkemys teollisuuden kilpailukyvyn ja vientimarkkinoiden kehittämisestä.
Kasvuyhtiön hallituksessa Sneck haluaa hyödyntää alueellista tuntemustaan ja laajoja verkostojaan Päijät-Hämeen kasvun vauhdittamiseksi. Hänen mukaansa Lahden seudulla on merkittävä hyödyntämätön kasvupotentiaali, sillä kansainvälisesti pääkaupunkien läheisyydessä sijaitsevat kaupungit ovat usein voimakkaan kasvun vetureita. Hän näkee, että Lahden erinomainen sijainti, yritysmyönteinen toimintaympäristö ja vahva yhteistyö tarjoavat erinomaiset edellytykset uusille investoinneille, yritysten kasvulle ja työllisyyden vahvistamiselle.
Jukka Tiikkaja
toimitusjohtaja, Vierumäki-yhtiöt: liiketoiminnan uudistaja ja kansainvälisen tapahtumaliiketoiminnan kehittäjä
Toimitusjohtaja Jukka Tiikkaja tuo Lahti Region Oy:n hallitukseen vahvaa osaamista liiketoiminnan uudistamisesta, strategisesta kehittämisestä sekä vaikuttavien kumppanuuksien rakentamisesta. Hänellä on laaja kokemus urheilun, koulutuksen, matkailun ja tapahtumaliiketoiminnan kehittämisestä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Tiikkaja on toiminut kesäkuusta 2025 lähtien Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtajana. Sitä ennen hän vastasi kuuden vuoden ajan Vierumäellä koulutuksesta, urheilusta ja liikunnasta liiketoimintajohtajana sekä Suomen Urheiluopiston operatiivisena johtajana. Hänen kansainvälinen kokemuksensa ulottuu muun muassa Aasiaan ja Slovakiaan, joissa hän on johtanut liiketoiminnan kehittämistä sekä kansainvälistä tapahtuma- ja kilpailutoimintaa.
Kasvuyhtiön hallituksessa Tiikkaja haluaa vahvistaa erityisesti Päijät-Hämeen matkailun, tapahtumien ja elämystalouden kasvua. Hän näkee Lahden seudulla merkittävää potentiaalia kehittyä entistä vetovoimaisemmaksi kansainväliseksi kohteeksi, joka houkuttelee investointeja, yrityksiä, osaajia ja tapahtumia sekä luo kestävää kasvua ja uusia työpaikkoja koko alueelle.