Ainoa Winery
Rakkaus suomalaisen luonnon marja-aarteisiin maistuu Ainoa Wineryn viineissä. David ja Paola Cohenin korkealaatuisia viinejä tuottava Ainoa Winery -marjaviinitila sijaitsee Hollolassa vain kymmenen kilometriä Lahden keskustasta.
Suomalaisista marjoista eteläeurooppalaisia viininvalmistusmenetelmiä hyödyntäen valmistettavat viinit edustavat suomalaisen metsän ja puhtaan maaperän aidoimpia makuja ja ne sisältävät mm. mustikkaa, hillaa, puolukkaa, mesiangervoa ja kuusenkerkkää. Marjat käytetään kokonaisuudessaan ja ne puristetaan mehuksi vasta käymisen jälkeen. Näin syntyy rypäleviineille tyypillisiä tanniineja ja maku syvenee.
Ainoa Wineryn viineissä käytettävät marjat tulevat Lapista ja jälkiruokaviinien makeus tulee lähituottajien hunajasta. Valokki-lakkaviinin valmistuksesta jäänyt mäski on jalostunut yhteistyössä United Gypsies Breweryn olutpanimossa Hilla-olueksi.
Suomeen 2008 muuttanut ecuadorilais-amerikkalainen Cohenin pariskunta halusi jatkaa viiniharrastustaan myös uudessa kotimaassaan. He huomasivat kuitenkin nopeasti, että rypäleitä ei Suomeen kannata rahdata, vaan Suomen puhtaasta luonnosta löytyvät ne hienoimmat raaka-aineet, jotka sopivat jalostettaviksi huippulaatuisiksi marjaviineiksi.
Davidin intohimo on luoda ainutlaatuisia viinejä, jotka taltioivat suomalaisen viljelysmaan ja luonnon makujen puhtaimmat raaka-aineet. Sinnikkään ja insinöörimäisen tarkan kehitystyön ansiosta kotiviiniharrastuksena alkanut toiminta on tänä päivänä ammattimaista viininvalmistusta. Uudet tuotantotilat Hollolassa ja Italiasta sekä Saksasta tilatut terästankit mahdollistavat jopa 50 000 litran vuosituotannon.
Metsiemme marjaisa aarreaitta tuottaa niin laadukasta viiniä, että se on noteerattu myös kansainvälisissä kilpailuissa. Ainoa Wineryn mustikoista valmistettu Sametti voitti kultaa Kaliforniassa vuonna 2016 järjestetyssä viinien laatukilpailussa. Makea vadelmaviini Vaapukka oli sarjansa paras Pariisissa järjestetyssä viinikilpailussa vuonna 2017, mikä tekee siitä ainoan Pariisissa palkitun marjaviinin maailmassa. Ainoa Wineryn uraauurtava työ pohjoismaisen ruoan ja juomien hyväksi noteerattiin Reykjavikissa toissa vuonna, jolloin se voitti Embla Nordic Food Awards 2019 -ruoka-artesaanipalkinnon.
Davidin unelma on saada pohjoismaisista marjoista ja muista metsien antimista rakkaudella tehdyt viinit myös osaksi pohjaismaista keittiötä. Ainoa Wineryn viinit ovat löytäneet tiensä jo suomalaisten ravintoloiden annosten pareiksi ja huippulaatuisista viineistä pääsee nauttimaan mm. Nokka- ja Palace-ravintoloissa.
Kukkaisa Kaste on kevyesti kupliva kuohuviini, jossa maistuu Suomen kesä. Kaste makeutetaan käymisen jälkeen hunajalla ja maustetaan mesiangervolla. Täydellinen juoma aurinkoiselle terassille ja marjaisten jälkiruokien kanssa nautittavaksi.
Kuiva ja paahteinen mustikkaviini Silkki sopii mainiosti suomalaisen riistan makupariksi. Kuvassa grillatut fasaanivartaat sesongin parhaiden kasvisten kanssa tarjoiltuina.
Kansainvälisesti palkittuja viinejä myydään Ainoa Winery -viinitilan omassa putiikissa sekä Alkoissa ympäri Suomen. Tilalla järjestetään myös Ruoka- ja viini makuparitasting -maistelutilaisuuksia, joissa pääsee kokemaan ja maistelemaan suomalaisen marjaviinituotannon parhaimpia helmiä.
Tarkista myymälän aukioloajat täältä
Ainoa Winery, Rekolanpolku 65, 15700 Lahti
ainoawinery.com