Jollakoulu

Opi purjehtimaan jollalla!

Purjehduksen alkeiskursseilla eli jollakouluissa opit purjehtimaan jollilla. Kurssi soveltuu uimataitoisille 6-14-vuotiaille. Samaan aikaan järjestämme myös jatkokurssin, joka sopii pari kesää purjehtineille.

Jollakoulut ovat päiväleirejä klo 9-15. Osallistumismaksu sisältää opetuksen lisäksi maittavan lounaan, kaluston ja kelluntaliivien lainan sekä vakuutuksen uusille (purjehdusseuran jäsenyyden kautta).

Järjestämme tänä kesänä jollakouluja kolmella paikkakunnalla: Vääksyssä, Padasjoella ja Sysmässä. Kurssille ilmoittaudutaan Suomisport-palvelussa alla olevista linkeistä.

Alkeiskurssi

Alkeiskurssilla opetellaan jollapurjehduksen alkeita sekä tutustutaan veneilyyn ja vesillä liikkumiseen monipuolisesti. Kurssilla harjoiteltavat taidot ovat Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n Vihreän taitomerkin Startti-osuuden taitoja. Aiempaa purjehduskokemusta ei tarvitse olla, mutta osallistujan tulee osata uida. Kurssilla uimataidoksi lasketaan se, että lapsi pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 25 metriä uimahallissa ja uskaltaa kastaa pään veden alle.

Ohjelmassa mm.

– pelejä ja leikkejä ulkona, rannassa ja vesillä

– tutustumista Päijänteeseen ja vesillä oloon

– purjehduksen perusteita hauskasti ja turvallisesti

– kavereita ja hauskaa yhdessäoloa.

Jatkokurssi

Jatkokurssilla kehitetään aiemmin opittua ja harjoitellaan uusia, Sinisen taitomerkin taitoja sekä pidetään tietenkin edelleen hauskaa samalla. Ohjelmaa sovelletaan osallistujien taitotaso huomioiden. Jatkokurssi on tarkoitettu purjehtijoille, jotka ovat osallistuneet aiempina vuosina alkeiskurssille ja olleet mukana viikkoharjoituksissa.

Varusteet

Jollakoulusta saat kaluston ja kelluntaliivit lainaan. Ota mukaan säänmukaiset ja urheilulliset vaatteet, vesipullo, päähine, aurinkorasvaa ja vaihtovaatteet. Käymme myös uimassa, joten ota mukaan uimapuku ja pyyhe.