Vesterinen Yhtyeineen: Liian hiljaista -kenraaliharjoitus
Vesterinen Yhtyeineen soittaa kenraaliharjoitukset Finlandia-klubilla
Parhaillaan yhdeksännen albuminsa Liian hiljaista julkaisuun ja sen levynjulkaisukiertueelle valmistautuva Vesterinen Yhtyeineen harjoittelee Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubilla maaliskuussa ja soittaa kenraaliharjoituskeikan torstaina 12. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 16.2. klo 9.00 Ticketmasterissa ja paikkoja on erittäin rajoitettu määrä. Kyseessä on erittäin harvinaislaatuinen tilaisuus päästä mukaan yhtyeen viimeistelyharjoituksiin, joissa voi tapahtua mitä vaan.
Vesterinen Yhtyeineen julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian hiljaista 6. maaliskuuta ja suuntaa levyn myötä isoille rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 12 paikkakunnalle. Uusi levy on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille. Tuleva levy puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta.
Tero Vesterisen kipparoima kymmenhenkinen yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan ja sen tunnetuimpia hittejä ovat Kohti sydänpeltoja, Tummilla teillä, Kukaan ei koskaan, Kolme hyvää vinkkiä ja Onnellinen mies.
Huom. Tapahtuma on K18
Avustajat sisään veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu. Varaudu esittämään avustajakortti.
Lisätietoja:
sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/ https://sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/
www.sibeliustalo.fi/ https://www.sibeliustalo.fi/