Vapausklubi: Pegasos

Pegasos on helsinkiläinen, vuonna 2015 perustettu kuuden muusikon yhtye, jonka musiikki on helmeilevä ja uniikki yhdistelmä suomenkielistä folkia, popia ja rockia. Yhtyeen tavaramerkiksi on muodostunut kahden laulajan hiottu stemmalaulu, jota on verrattu niin ruotsalaiseen First Aid Kitiin kuin kotimaisiin Ultra Brahan ja Scandinavian Music Groupiin.

Pegasosta on kiitetty tarkkanäköisistä sanoituksistaan ja vaikuttavista keikoistaan, joissa laulajien rehellinen läsnäolo, soundi ja soittajien ilmaisuvoima vetävät kuulijoita puoleensa poikkeuksellisella tavalla.

Pegasoksen toinen pitkäsoitto Ei mikään ole niin kuin eilen julkaistiin keväällä 2023. Yhtyeeltä on lisäksi ilmestynyt albumi Anna vielä aikaa (2020), omakustanne-EP (2017), sekä Pepe Willbergin kanssa toteutettu cover-versio Egotrippi-yhtyeen kappaleesta Varovasti nyt (2022).

Tällä hetkellä Pegasos työstää 3. albumiaan.

Vapausklubi Marian Kammarin kahvilassa keskiviikkona 18.3.

Showtime klo 19, ovet ja kahvila klo 18.