Taidenäyttely, Sini Kuparinen: Hiljaiset vaeltajat
Hollolan Hirvessä saadaan nauttia helmikuussa kuvataiteesta.
Tämä näyttely ihastuttaa koko perhettä iästä riippumatta. Taiteen äärellä voi myös pysähtyä nauttimaan Hirven maalaismiljöön ihastuttavasta tunnelmasta sekä kahvion suolaisita ja makeista herkuista.
Hiljaiset vaeltajat
Moni eläin elää koko elämänsä hiljaisuudessa, kaukana katseilta. Ne toimittavat tehtäviään
luonnon kiertokulussa ilman vaatimuksia auttaen pitämään maapallomme tasapainossa. Toiset
eläimet syntyvät meille ystäviksi. Sanaakaan sanomatta ne kulkevat rinnallamme tukien,
opettaen ja lohduttaen meitä. Tämä näyttely haluaa kunnioittaa eläinten hiljaista uskollisuutta
niin luonnossa kuin vierellämmekin.
Sini Kuparinen on eläinaiheisiin piirroksiin erikoistunut kuvittaja ja graafikko. Vuonna 2021
graafikoksi valmistunut tekijä on osallistunut monipuolisiin visuaalisiin hankkeisiin. Kuparisen
asiakkaisiin kuuluvat mm. Mojo-tuotanto, Etra Oy ja Saga Egmont. Hän on lisäksi päässyt
kuvittamaan mm. WSOY:n Tietopalat-sarjan lastenkirjoja.
Itsenäisenä taiteilijana Sini Kuparinen maalaa lemmikkipotretteja. Sinin suunnittelemat
painotuotteet tuovat myös väriä ja iloa ihmisten arkeen ja sisustukseen. Tulevaisuudessa
taiteilija toivoo voivansa kertoa merkityksellisiä tarinoita myös sarjakuvataiteen muodossa. Sini
työskentelee yksityisyrittäjänä kotitoimistossaan Helsingissä. Kotijoukkoihin kuuluu rakas
aviomies ja sylissä kehräävä Jaska-kissa.
Näyttely avoinna Hollolan Hirvessä:
La 14.2. 13-18
Su 15.2. 11-15
To 19.2. 11-17
Pe 20.2. 11-17
La 21.2. 11-16
Su 22.2. 11-15
Su 22.2. klo 15.00 Koko perheen Peikkometsän retkipäivä- lastenkonsertti. Liput 10€ perhelippu 4hlö/35€
Konsertin kuvat ja animaatiot on piirtänyt kuvittaja Sini Kuparinen
To 26.2. 11-17
Pe 27.2. 11-17
La 28.2. 11-16
Su 1.3. 11-15
Näyttelyn yhteydessä myynissä Sini Kuparisen painotuotteita, Kreisi korvakorut sekä Tiinan käsityöt – tuotteita
Sini Kuparinen
Lemmikkipotretti: https://www.lemmikkipotretti.fi/
Hollolan Hirvi
Aikkalantie 37, Hollola