Sibeliustalon kesä: HAPPORADIO
Viime vuosina suuren suosion saavuttanut Sibeliustalon kesä toteutuu myös tänä vuonna. Kiitelty tapahtumasarja tuo heinäkuun keskiviikkoiltoihin neljä kotimaista eturivin artistia kesäiselle keikalle Vesijärven ainutlaatuisiin rantamaisemiin. Sibeliustalon kesä on ennen kaikkea viihteellinen kokonaisvaltainen elämys, jossa livemusiikki, kesäinen tunnelma ja upea ympäristö kohtaavat. Iltaa pääsee viettämään rennosti jo ennen keikkaa, ja tunnelmasta voi jäädä nauttimaan ilta-aurinkoon Sibeliustalon kesäterassille.
Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 20.2.2026 klo 11.00. Liput myy Ticketmaster.
Suomirockin ylpeä sanansaattaja Happoradio täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Happoradio tunnetaan lukuisista isoista hiteistä, kuten muun muassa Pois Kalliosta, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Ihmisenpyörä, Pelastaja ja Tehdään jotain kaunista. Bändi julkaisi tammikuussa Ainoa järki -singlen, joka on toinen poiminta yhtyeen syyskuussa 2026 julkaistavalta yhdeksänneltä albumilta.
Kesäterassilla on tarjolla kylmien juomien lisäksi myös raikasta street foodia.
Ovet Sibeliustalon Kesäterassille aukeavat klo 17.30 ja illat jatkuvat klo 23 saakka. Happoradio nousee Metsähallin lavalle klo 20.
Ikäraja 18 vuotta. Metsähallissa ei istumapaikkoja.
Avustajat pääsevät tapahtumaan veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu.
Lisätietoja:
sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/ https://sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/
www.sibeliustalo.fi/ https://www.sibeliustalo.fi/