Sibeliustalon kesä: ELLINOORA

Viime vuosina suuren suosion saavuttanut Sibeliustalon kesä toteutuu myös tänä vuonna. Kiitelty tapahtumasarja tuo heinäkuun keskiviikkoiltoihin neljä kotimaista eturivin artistia kesäiselle keikalle Vesijärven ainutlaatuisiin rantamaisemiin. Sibeliustalon kesä on ennen kaikkea viihteellinen kokonaisvaltainen elämys, jossa livemusiikki, kesäinen tunnelma ja upea ympäristö kohtaavat. Iltaa pääsee viettämään rennosti jo ennen keikkaa, ja tunnelmasta voi jäädä nauttimaan ilta-aurinkoon Sibeliustalon kesäterassille.

Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 20.2.2026 klo 11.00. Liput myy Ticketmaster.

Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on 10-vuotisen uransa aikana yhdistänyt orgaanisen popmusiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Väkevästä livestään tunnettu artisti on toteuttanut uransa aikana lukuisia musiikillisesti ja visuaalisesti näyttäviä konsepteja. Ellinooran neljä albumia sisältävät lukuisia koko kansan tuntemia ajattomia hittejä, kuten Elefantin paino, Leijonakuningas, Bäng Bäng typerä sydän ja Dinosauruksii.

Kesäterassilla on tarjolla kylmien juomien lisäksi myös raikasta street foodia.

Ovet Sibeliustalon Kesäterassille aukeavat klo 17.30 ja illat jatkuvat klo 23 saakka. Ellinoora nousee Metsähallin lavalle klo 20.

Ikäraja 18 vuotta. Metsähallissa ei istumapaikkoja.

Avustajat pääsevät tapahtumaan veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu.

Lisätietoja:
sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/ https://sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/
www.sibeliustalo.fi/ https://www.sibeliustalo.fi/