Saidan Verhoomon Avajaisviikko
Juhlimme helmikuussa uusia alkuja – ja tällä kertaa niitä on useampi.
Yrityksemme on muuttanut vuosien varrella useamman kerran. Tämä on jo kolmas muutto ja neljäs tila, joten ajattelimme, että nyt on hyvä hetki avata ovet ja toivoa pilke silmäkulmassa, että tämä olisi se paikka, johon myös jäädään.
Uusien tilojen myötä juhlimme avajaisviikkoa 16.–20.2., ja viikon aikana on mahdollisuus tutustua tiloihin ja toimintaamme rauhallisemmin.
Samalla juhlistamme myös toisen yrityksemme, Perinteiden Paratiisin, avajaisia ja toiminnan käynnistymistä. Perinteiden Paratiisi valmistaa pitsinnypläystyynyjä – perinteitä, käsityötä ja rauhallista tekemisen iloa kunnioittaen. Molemmat yritykset toimivat nyt saman katon alla, ja tätä kokonaisuutta haluamme esitellä.
Paikan päällä on mahdollisuus:
• tutustua verhoiluun sekä verhokankaisiin verhoilijoidemme opastuksella
• Tutustua nypläystyynyihin ja tarvikkeisiin
• kokeilla ja saada esittelyä Frenchic-kalustemaaleista
• saada opastusta huonekalujen verhoiluttamiseen. Ota kuva huonekalustasi, niin saat tarjouksen!
• keskustella sisustuksesta ja saada vinkkejä, sillä sisustussuunnittelija Matleena Aalto on paikalla 17.2. & 20.2. Klo 14-18
📍 Karjalankatu 21, 15140 Lahti
🗓 Avajaisviikko 16.–20.2.
⭐ Avoimet ovet perjantaina 21.2.
⏰ Ma: 10-17 Ti: 10-18 Ke & To: 10-17 Pe: 10-18
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin, toimintaan ja käsillä tekemisen iloon!