Olavi Uusivirta

OLAVI UUSIVIRTA KEVÄÄLLÄ MITTAVALLE KIERTUEELLE – ENSI VUONNA ODOTETTU KYMMENES ALBUMI

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta suuntaa keväällä 2026 laajalle kiertueelle. Ennen kesää ilmestyy myös artistin odotettu kymmenes studioalbumi, jolta on jo lohkaistu kolme singleä: Paluu, Jumalat juhlivat öisin ja Viel yks purple rain.

Uusivirran tunnetusti energinen ja yllätyksellinen livekokonaisuus nähdään lavalla tutun nelikon voimin: Olli Krogerus (rummut, laulu), Jaakko Kämäräinen (basso, laulu) ja Timo Kämäräinen (kitara, koskettimet, kaikki muut soittimet, laulu). Yhtye tunnetaan vahvasta yhteissoitosta ja intensiivisestä lavaenergiasta, joka on hurmannut yleisöjä vuodesta toiseen.

Tuleva albumi muodostaa kokonaisuuden, jossa Uusivirran omaleimainen ilmaisu kohtaa uusia tuotannollisia sävyjä – kuitenkin artistille tyypillisen energian ja emotionaalisen latauksen säilyttäen. Levyn maailmaa on avattu jo kolmella singlellä: toukokuussa julkaistu Paluu oli Uusivirran ensimmäinen soolojulkaisu kahteen vuoteen, syyskuussa ilmestynyt Jumalat juhlivat öisin edustaa artistin tanssittavampaa soundia ja joulukuussa julkaistu Viel yks purple rain tarjoaa täsmäiskuna keikoille kirjoitetun kertosäkeen ja oivaltavaa lyriikkaa.

Kesällä 2025 Olavi Uusivirta yhtyeineen nähtiin festarikiertueella ja samaan aikaan 11 vuotta sitten julkaistu kesähitti Ollaanko tämä kesä näin? nousi TikTok-ilmiön myötä uuteen suosioon, kivuten jälleen Spotifyn kärkilistoille. Moneen taipuva taiteilija Uusivirta valloittaa keikoillaan rakastetuilla hiteillä kuten Kultaa hiuksissa, Me ei kuolla koskaan, Kesäyön uni, Ollaanko tämä kesä näin?, Nero ja On niin helppoo olla onnellinen. Multilahjakas tekijä on myös tuttu näky eri produktioista näyttelijänä niin valkokankaalla, tv-ruuduilla kuin teatterilavoillakin. Emma-palkitun artistin viime vuosien julkaisuihin kuuluu myös Behmin kanssa tehty yhteiskappale Viimeinen tanssi, jota on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo yli 23 miljoonaa kertaa.

Olavi Uusivirta – kevät 2026
13.3. Savonlinna, House Of Olaf
14.3. Porvoo, Pensselitehdas
20.3. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
21.3. Tahko, Piazza
27.3. Ruka, Harmaa rinne
28.3. Joensuu, Kerubi, Lunta Ilosaaressa
3.4. Oulu, Kantakrouvi
4.4. Levi, Hullu Poro Areena
5.4. Rovaniemi, Korundi
8.4. Levi, Hullu Poro Areena
10.4. Järvenpää, Aino Areena
11.4. Turku, Baltic Princess
17.4. Lahti, Finlandia klubi
18.4. Köyliö, Lallintalo
23.4. Kuopio, Circus Live
24.4. Kouvola, Pato Areena
25.4. Jämsä, Himos Areena
30.4. Turku, Logomo Teatro
1.5. Turku, Logomo Teatro
2.5. Tampere, Tavara-asema
8.5. Jyväskylä, Lutakko
9.5. Jyväskylä, Lutakko
15.5. Helsinki, Tavastia
16.5. Helsinki, Tavastia

Liput ja lisätiedot: livenation.fi/olaviuusivirta https://www.livenation.fi/olavi-uusivirta-tickets-adp3075

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Avustajat sisään veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu. Varaudu esittämään avustajakortti.

www.livenationagency.fi/olavi-uusivirta https://www.livenationagency.fi/olavi-uusivirta

Lisätietoja:
sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/ https://sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/
www.sibeliustalo.fi/ https://www.sibeliustalo.fi/