Nuori Kulttuuri Festivaali

Nuori Kulttuuri Festivaali on nuorten oma valtakunnallinen taidetapahtuma, joka antaa lavan ja tilan nuorille harrastajille ympäri Suomen.

Festivaalin kaupunkitapahtumat huipentuvat Lahteen lauantaina 30.5.2026, kun Saima 6 ja sen läheisyydessä sijaitseva Ursan kenttä (Ursankatu) täyttyvät nuorten energiasta. Samalla vietetään koulujen päättäreitä. Tapahtuman ohjelma päivittyy kevään mittaan. Vapaa pääsy. Päihteetön. Ikärajaton.

Festivaalikaupungit keväällä 2026:

Vaasa 17.–18.4.

Sodankylä 9.5.

Savonlinna 23.5.

Vantaa 23.5.

Lahti 30.5.

Festivaaleilla nähdään ja koetaan nuorten luovuutta monessa muodossa: musiikkia, teatteria, tanssia, sirkusta, kuvataidetta, audiovisuaalisia teoksia ja uusien taidemuotojen yhdistelmiä. Jokaisessa kaupungissa rakennetaan oma kokonaisuutensa paikallisten nuorten ja taidetoimijoiden näkemyksellä.

Monissa kaupungeissa tapahtumat suunnittelevat ja toteuttavat nuoret itse. He toimivat tuottajina, esiintyjinä ja tapahtumatekijöinä, saaden samalla kokemusta taiteen tekemisestä, tuotannosta ja yhteisöllisestä työstä. Lahden osalta 13–25-vuotiaiden tapahtumatiimin kokoaminen on päättynyt (hakuaika 5.-18.1.) ja suunnittelu nuorten kanssa aloitetaan helmikuussa.

”Haluamme, että nuoret pääsevät vaikuttamaan siihen, millaisia tapahtumia heille järjestetään. Tämä on sukupolvi, joka luo uutta kulttuuria rohkeasti ja omista lähtökohdistaan”, kertoo kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme Suomen Nuorisoseuroilta.

Vuoden 2026 festivaalivuosi on myös Nuori Kulttuuri -toiminnan nykyisen strategiakauden päätösvuosi ja kuuden vuoden mittaisen kehitystyön huipennus. Tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta taiteen ja kulttuurin parissa sekä juurruttaa parhaat toimintamallit osaksi valtakunnallista kulttuurisen nuorisotyön kenttää.

Lue lisää ja seuraa kevään tapahtumien rakentumista osoitteessa nuorikulttuuri.fi/festivaali