Mobilisti-ilta Vääksyn kanavalla tiistaina 7.7.2026
Vuoden nostalgisin päivä Asikkalassa on tiistai 7.7.2026 kun vanhojen ajoneuvojen harrastajat kokoontuvat Vääksyn perinteiseen Mobilisti-iltaan. Tapahtuma toteutetaan tänä vuonna 23. kerran.
Vanhojen ajoneuvojen kunnostus ja niillä liikkuminen ovat ainutlaatuista elävää ja liikkuvaa kuttuuriperintöä. Meillä jokaisella lienee muistoja menneiden vuosikymmenten ajoneuvomerkeistä ja -malleista. Paikanpäällä kerrotaan ja kuullaan lukemattomia muistoja niiltä ajoilta kun nyt jo museoikään ehtineet ajoneuvot olivat arkipäivän kulkuneuvoja.
Tapahtuma-alueelle päästetään vain yli 30-vuotiaita ajoneuvoja. Mobilisti-illan suuren suosion ja sen aiheuttaman tilanahtauden vuoksi uudemmat menopelit pitää pysäköidä kauemmas. Nykykalustolla saapuvaa yleisöä pyydetäänkin pysäköimään joko Vanhan Vääksyn alueelle tai Anianpellon liikekeskukseen. Parkkitilaa löytyy lähietäisyydeltä myös urheilukeskuksen, koulujen ja kirjaston pysäköintialueilta.
Mobilisti-ilta alkaa klo 16 ja päättyy klo 20-21 paikkeilla kun viimeiset ajoneuvot poistuvat tapahtuma-alueelta. Vääksyyn saapuu toki ajoneuvoja jo aiemminkin, koska moni pidemmästä matkasta saapuva harrastaja haluaa viettää koko päivän Vääksyssä paikallisiin kohteisiin tutustuen. Mobilisti-illan järjestää Lions Club Asikkala/Päijänne yhteistyössä Päijät-Hämeen Mobilistiit ry:n kanssa. Tapahtuman toteutumisen mahdollistavat OP Järvi-Hämeeltä ja Asikkalan kunnalta saatu tuki.
Lähes alusta lähtien Markku Savijärvi on pyörittänyt tapahtuma-alueella posetiivia keräten vapaaehtoista pääsymaksua vierailijoilta. Keräyksen tuotto on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.
Lisätietoa tapahtumasta www.facebook.com/mobilisti.ilta