Harjun katveessa – mennyt ja nykyisyys
Harjun katveessa, Harjukadulla ja sen lähistöllä, on paljonkin mennyttä maailmaa, mutta myös nykyisyys siellä ”piilee” uusine alueineen ja rakennuksineen. Kävelyn aloitamme kaupungintalon edestä. Poikkeamme matkan varrella tutkimassa Lahden kauppalan kansakoulua, josta kävelemme Humpulanvillan idyllisen pientaloaluaan läpi. Alueella asui aikoinaan myös legandaarinen poliisi Antti Siven, jonka lahtelaiset tunsivat nimellä Iso-Antti.
Sieltä jatketaan pohtimaan Ortodoksikirkon merkitystä. Matkan varrella on myös Hollolan Lahdenkylän kansakoulu, jonka kartanon omistaja, Lahlen katteini rakennutti omilla varoillaan. Siitä vielä eteenpäin Pikku-Viipurin alueella sijaitsevien Haka-talojen ohi entisille Fellmanin pelloille.
Historiaa ja nykyaikaa – sitä on tämä loppukesän kävely. Oppaana Lahti-opas Anneli Seppälä.