Finntroll + Metsatöll (EST)

FINNTROLL + METSATÖLL (EST) MÖSSÖLLE!

Kaksi pohjoisen folk metallin kulmakiveä, Finntroll ja Metsatöll, yhdistävät voimansa Mössöllä!

Suomalaisen folk-vaikutteisen peikkometallin ylväin lähettiläs Finntroll on tunnettu omaleimaisesta tyylistään, jossa mustanpuhuva metalli ja mytologinen maailma kietoutuvat toisiinsa. Vuonna 1997 perustettu yhtye yhdistää black ja death metallin peikkomaiseen tarinankerrontaan ja suomalais-ruotsalaisiin kansanmusiikkivaikutteisiin.Finntrollin keikat ovat rituaalimaisia spektaakkeleja, joissa yleisö pääsee sukeltamaan tumman tarumaailman syvyyksiin. Yhtye on vuosien varrella noussut kulttimaineeseen ja säilyttänyt paikkansa suomalaisen metallin persoonallisimpien nimien joukossa.Suomessa vahvassa asemassa oleva Metsatöll on yksi folk metallin kulmakivistä, jonka pitkä ura on johtanut kulttistatukseen skenessä. Metsatöll on vuonna 1999 perustettu folk metal -yhtye, joka ottaa musiikkiinsa vahvasti vaikutteita Viron kansanmusiikista. Jo legendanimeksi Suomessa muodostuneen yhtyeen kappaleissa kuullaan folkille tyypillisesti myös erilaisia soittimia ja lyriikoiden aiheet liittyvät muinaisuskoihin, pakanallisuuteen ja kansantaruihin.

Möysä: Instagram http://www.instagram.com/moysanmusaklubi | Facebook https://www.facebook.com/moysanmusaklubi/ | X https://twitter.com/moysanmusaklubi | Youtube https://www.youtube.com/channel/UCixNw4ZKRfeDHYgori869bg/videos

Liput ovelta  35 €

Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun)
– narikka sisältyy hintaan
– paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka
– lippu vaihdetaan rannekkeeseen

⭐️ https://moysa.fi/vip/AITIOVARAUKSET KEIKALLE TÄSTÄ https://moysa.fi/vip/ ⭐️

Z-YÖJUNA HELSINKIIN

Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän
musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.

Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta
Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa
helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain
keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely
Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!

Tarkista juna-aikataulut täältä https://www.vr.fi/cs/vr/fi/etusivu.

Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.

Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan
avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla
rajoitetusti

Ovet klo 20:00