CATSELF ensimmäistä kertaa Lahdessa! – livemusiikkia Opiston Kunkussa
Catself saapuu ensimmäistä kertaa esiintymään Lahteen!
Catself antaa esityksiä, jotka jäävät yleisön muistiin. Hänen tarttuvat melodiat fiksuilla sanoituksilla luovat tunnelman, jossa sadut kohtaavat energian ja huumorin. Hänen kappaleensa liikkuvat eri genrejen sekä monenlaisten tunnelmien ja teemojen välillä. Tästä moninaisuudesta johtuen, Catself esiintyy hyvin erilaisissa paikoissa, taidekahviloista ja gallerioista rock klubeihin, joissa hän usein esiintyy kovien rock, punk, metalli ja goottibändien ohella.
Mitä voit odottaa?
Catselfin musiikkia on kuvattu esimerkiksi seuraavasti:
”You are a girl with a guitar and you sing but it is not depressing.”
Laulut syntyvät kauniista (mutta myös karuista) metsistä ja kaupungin viemäreistä yhdessä viemärikärpästen kanssa; villieläimet voivat olla inspiroivia, mutta myös kaupunkielämä ja sivilisaatiomme, ajoneuvot, liftareiden kuljettaminen; metsästys, tappaminen ja sota, mutta tietysti myös rakkaus.
Tule kuuntelemaan Catselfin kappaleita ja tunne kuin olisit lähtenyt seikkailulle. Sillä juuri sitä on kuunnella artistia, jota et ole ennen kuullut.
Osa Catselfin musiikista Bandcampissa: https://catself.bandcamp.com/
Videot: https://www.youtube.com/CATSELFmusic
Vielä yksi live-video: https://www.youtube.com/watch?v=ZJ8k3z4g_30
Verkkosivusto: https://www.catself.com/
Pääsy: tapahtuma on maksa mitä haluat -periaatteella, käteisellä tai Mobile Paylla