Art Pop Up shop Anneli Kokkonen
Sain maalauksiini vaikutteita talviurheilusta, kun toimin vapaaehtoisena attaseana kansainvälisissä kisoissa Lahdessa yli 30 vuotta. Attasea toimi yhteyshenkilönä joukkueiden ja paikallisen organisaation välillä.
Tutustuin näin myös edesmenneeseen ystävääni Siiri ”Äitee” Rantaseen. Hän oli ensimmäinen naishiihtäjä Suomessa, joka voitti kolme Olympiamitalia. Hänestä ihmisenä kertova, FM Tuulikki Ritvasen kirjoittama kirja, on myös saatavilla kaupassani.
Lisäksi on esillä poikani Akseli Kokkosen mäkihyppyuraan liittyviä varusteita, mm. kilpailuliivejä, mäkihyppymonot ja fanien antamia pehmoja.