ARPPA – Akustisesti saleissa
Arppa – Akustisesti saleissa
Arppa konserttisalikiertueelle syksyllä ennen ensi kevään keikkataukoaan!
Arppa lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle ennen ensi keväälle ajoittuvaa keikkataukoaan. Ennen kaikkea energisistä ja vuorovaikutteisista live-esiintymisistään tunnettu Arppa yhtyeineen on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista esiintyjistä.
Syksyn konserttisalikiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa kuullaan artistin tuotantoa kaikilta levyiltä. Konserttien ensimmäisellä puoliajalla lavalle nousee Arpan laajennettu akustinen kokoonpano, kun taas jälkimmäisellä puoliajalla tunnelma sähköistyy täyden bändin voimin. Kiertueella mukana ovat muusikot Aaro Airola, Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä, Okko Saastamoinen, Päivi Hirvonen ja Iida Savolainen.
Konsertit ovat väliajallisia ja pääosin ikärajattomia.
Arpan edellinen konserttisalikiertue syksyllä 2024 myi 13 000 lippua ja suurin osa keikoista oli loppuumyytyjä.
Poikkeuksen kiertueeseen tekee 13.11. järjestettävä konsertti, joka toteutetaan nelihenkisellä Arppa & Jiri-serkku -kokoonpanolla. Tuolloin mukana ovat Aaro Airola, Jiri Kuronen, Okko Saastamoinen ja Eero Seppä.
Arpan ura on edennyt poikkeuksellisen nopeasti. Artistin omakustanteinen debyyttialbumi Laavalamppuja julkaistiin elokuussa 2020, minkä jälkeen Arppa nousi vauhdilla lupaavasta tulokkaasta kotimaisen musiikkikentän ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Vuonna 2021 Arppa sai neljä Emma-ehdokkuutta kategorioissa Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta ja Vuoden artisti -yleisöäänestys. Lisäksi Kinovalon alla sijoittui kolmanneksi Soundin Vuoden 2021 parhaat albumit -yleisöäänestyksessä.
Kolmas albumi Valeria julkaistiin vuonna 2023 ja neljäs albumi Muovipussi kummittelee vuonna 2024, molemmat Johanna Kustannuksen kautta kasvattaen artistin suosiota entisestään. Viides albumi Peppuni kanssa julkaistiin omakustanteisesti syyskuussa 2025, jota seurasi loppuunmyyty klubikiertue Arppa 8-pack -kokoonpanolla. Tämän vuoden toukokuun 1. päivänä julkaistiin myös Arpan ja Jiri-serkun yhteisalbumi Iltamat Pihlajassa.
Tapahtuman kesto: 2h 30min (sis. väliaika)
Pyörätuolipaikat (12 kpl) sijaitsevat rivillä 23.
Pyörätuoliasiakkaiden avustajien paikat (12 kpl) sijaitsevat pyörätuolipaikkojen läheisyydessä yläpermannon oikealla ja vasemmalla puolella. Avustajille on varattuina rivillä 22 paikat : 566, 567, 572, 573 ja 591-596 sekä rivillä 23 paikat 621 ja 622. Avustaja voi vapaasti istua mille tahansa näistä paikoista, joka on vapaana. Henkilökunta ohjaa tarvittaessa paikan päällä.
Pyörätuoliasiakkaan avustajalippu valittavissa oston seuraavassa vaiheessa. Muiden avustajien liput saatavilla vain lippukaupoissa tai asiakaspalvelun kautta. Avustajan sisäänpääsy on ilmainen ja hänellä tulee olla oma lippu.
Esteettömyys: Mikäli saavut tilaisuuteen rollaattorilla, valitsethan paikan permannon oikealta puolelta rivit (1-18) helpottaaksesi saapumistasi.
Jokaisella salissa olevalla on oltava oma lippu.
Lisätietoja: www.sibeliustalo.fi/
www.sibeliustalo.fi
Tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon: www.compass.fi https://compass.asio.fi/onlinekalenteri/compass-sib/guest.php?page=valiaikatarjoilu&page=valiaikatarjoilu&sys_id=sib