Sienestäjän Lahden seutu
Ota haltuun Lahden seudun sienimetsät
Sienestys on hieno tapa viettää aikaa luonnossa, eikä aina tarvitse lähteä kauas. Lahden seudulla jokaisen taajaman yhteydessäkin on luontoa, josta voi löytää sieniä. Salpausselkä Geopark -alueella on toki myös kaukaisempia upeita luontokohteita. Täältä löydät parhaat sienipaikat, vinkit sienestyksen aloittamiseksi sekä opastetut retket.
Artikkelin on kirjoittanut sienestäjä ja Salpausselkä Geopark -opas Ina Ruokolainen.
Sienimetsään kaupungissa
Jos haluaa sienestää Lahdessa, mihin kannattaa mennä? Saavutettavin alue keskustan tuntumassa on Urheilukeskuksesta alkava Salpausselän maasto. Suosituilla ulkoilureiteillä toki liikkuu paljon väkeä, joten näkyvimmät kantarellit varmasti poimitaan talteen nopeasti.
Kokeneet sienestäjät tietävät, että kannattaa poiketa polulta maastossa oleviin suppiin, joissa usein on suunnistajien rastien lisäksi hieman erilainen pienilmasto ja monenlaisia sienilajeja. Supan rinteeltä tai pohjalta voi hyvin löytää mustatorvisieni- tai suppilovahveroesiintymän.
Lahdesta polut jatkuvat Hollolan Messilän ja Tiirismaan alueelle, jossa on myös hyviä sienimaastoja upean Pirunpesän ympäristössä. Lajisto monipuolistuu, kun kankaalta poikkeaa Messilän ja Rantatien väliseen laaksoon.
Luonnonsuojelualueelle ja kansallispuistoon
Lahden Nastolassa sijaitsevan Lapakiston luonnonsuojelualue tarjoaa hyvän reitistön, erilaisia metsäkohteita ja siten myös monipuolisoa sienilajistoa. Asikkalassa Vääksyn Aurinkovuorelta alkava Aurinko-Ilves-polku vie myös erilaisten metsätyyppien läpi.
Päijänteen kansallispuistoon kuuluvan Pulkkilanharjun luontopolulla kasvaa kangasmetsien lajeja, mutta kuivina aikoina sieltä voi vaikea löytää sieniä. Toisaalta mäntykankailta Päijät-Hämeessäkin on löydetty haluttua tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Jos pääsee veneellä Kelventeelle tai muihin Päijänteen saariin, saattaa saada ison sadon esimerkiksi kantarelleja.
Heinolan koillisalueen pienten järvien ympärillä on isoja metsäalueita ja sienimaastoja ja myös vaikuttava Salpausselkä Geopark -kohde Paistjärven Pirunkirkko.
Sieniretkelle oppaan kanssa
Sienestäjän etiketti
Sienestys kuuluu jokaisenoikeuden piiriin kuten marjastuskin. Yksittäisen kulkijan ei tarvitse edes tietää, kenen metsässä kulkee, kunhan kunnioittaa pihapiirejä, eläinten laitumia ja yksityisiä mökkirantoja.
Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän alueilla sijaitsevassa Päijänteen kansallispuistossa saa sienestää, samoin Lahden ja lähikuntien luonnonsuojelualueilla. Puolustusvoimien harjoitusalueella Hollolan Hälvälässä ei tule liikkua lainkaan, mistä kerrotaan kylteillä alueiden laidoilla.
Hyviin tapoihin kuuluu, ettei luonnossa liikkuja sulje ajoneuvollaan kenenkään kulkuväylää, sytytä nuotiota tai jätä jälkeensä roskia. Koirat ja kissat on pidettävä kiinni, ja ihmisten ja luonnoneläinten rauhaa tulee kunnioittaa. Sienestäjä ei myöskään turhaan potki tai revi sieniä, joita ei aio käyttää. Tunnistusta ja toukkaisuuden tarkistamista varten sieni toki pitää irrottaa maasta.
Retkeile, lue, kysele neuvoja
Miten sieniä oppii tunnistamaan? Varmin tapa on lähteä mukaan retkelle, jossa asiantunteva opas näyttää sienten tuntomerkkejä sen omassa kasvuympäristössä. Tähän ei ole aina mahdollisuutta, joten kannattaa seurata esimerkiksi Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmän asiantuntevia määrityksiä kuvista ja mielellään myös liittyä seuraan. Myös Martat tarjoavat asiantuntevia neuvoja. Kaikki verkkosivut eivät ole luotettavia.
Ajantasaiset sienikirjat ovat edelleen myös suositeltavia hankintoja, vaikka niissä onkin usein vain yksi kuva kustakin lajista. Siksi kannattaa lukea tarkkaan kuvaukset tuntomerkeistä ja kasvupaikoista. Myös tuoksu voi olla tärkeä tuntomerkki.
Sienten tunnistaminen on erityisen tärkeää, jos aikoo valmistaa niistä ruokaa eikä vain ihailla muotoja ja värejä maastossa. Vanha viisaus on kerätä mukaan vain niitä lajeja, jotka tunnistaa varmasti syötäviksi.
Myrkkysienen tai muun vielä tuntemattoman lajin edustajan voi kerätä mukaansa tunnistusta varten, mutta silloin se on pidettävä täysin erillään ruokasienistä. Hyvä tapa varautua tähän on ottaa mukaan sienikoriin paperipusseja tai pieniä rasioita, jotta jokainen hippunenkin pysyy erossa syötäväksi tarkoitetusta saaliista.
Varoitusten jälkeen: sienestäminen kannattaa ehdottomasti! Jo muutaman lajin tuntemisella saa runsaasti vaihtelua ruokavalioon. Yksi tai kaksi uutta lajia vuodessa on hyvä tahti sisäistää oppimansa.
Opettele tärkeimmät tuntomerkit
Ihan ensin kannattaa tutustua muutamiin tärkeimpiin tapoihin määrittää sieniä tai oikeastaan niiden näkyviä itiöemiä. Suurin osa sienestä kun kasvaa rihmastona maan alla tai esimerkiksi puussa, jota se lahottaa.
Helttasienillä on selkeästi erottuvat jalka ja lakki ja heltat sen alla. Näihin kuuluvat esimerkiksi hyvinä ruokasieniryhminä tunnetut haperot ja rouskut. Myös seitikit ovat helttasieniä, niillä erityistuntomerkkinä on lakin alla usein erottuva seitti. Kärpässienillä puolestaan on jalan tyvessä tuppi, joka ei välttämättä näy kaivamatta hieman maata. Siksi tunnistustilanteessa sienen itiöemä pitääkin aina nostaa kokonaisena ylös.
Seitikkeihin kuuluva suippumyrkkyseitikki ja kärpässieniin kuuluva valkokärpässieni ja on tappavan myrkyllisinä ehdottomasti hyvä tuntea ja jättää metsään. Tappavan myrkyllisiä sieniä on Suomen luonnossa vain muutama, yksi niistä muuten keväällä nouseva korvasieni.
Korvasientä voi nykytiedon mukaan edelleen kerätä ja käyttää, kunhan muistaa käsittelyohjeet eli keittämisen kaksi kertaa väljässä vedessä viiden minuutin ajan. Keitinvesi heitetään välillä pois ja sienet myös huuhdellaan hyvin välillä ja ennen ruoaksi valmistamista. Korvasieni kasvaa noin pari vuotta vanhoilla hakkuuaukoilla huhtikuusta kesäkuun alkuun.
Tattien lakin alla on pillit eli pienet reiät vanhemmiten pehmeäksi muuttuvassa pillistössä. Pillistön väri on yksi tärkeä määritystapa tattien erottamisessa. Jos on kerran maistanut vaaleanpunaisen pillistön ja tummat verkkosukat omaavaa sappitattia, varmasti välttää sitä jatkossa! Jykevien ja nimensä mukaisesti erinomaisten herkkutattien pillit ovat nuorena vaaleat ja kellastuvat ja vihertyvät vanhetessaan. Herkkutatin verkkosukat ovat vaaleat.
Punikkitateilla taas on päältä tiilenpunainen tai oranssi lakki ja jalassa joko vaaleat tai tummat karvatupsut. Punikkitatit eivät ole myrkyllisiä, mutta ne voivat huonosti kypsennettyinä aiheuttaa osalle ihmisistä vatsavaivoja. Valmistaessa sieni myös muuttuu mustaksi, mutta omaleimaisen herkullinen maku korvaa puutteet!
Hyviä ruokasieniä ovat myös vaalea- ja rusko-orakkaat, joilla taas on lakin alla pienet piikit eli orat. Vaalea lampaankääpä voi päältä muistuttaa vaaleaorakasta, mutta sen lakin alla on pillit kuten tateilla. Erityistuntomerkkinä lampaankääpä muuttuu kypsennettäessä keltaiseksi, millä sen erottaa mm. tympeän makuisesta ja oranssiin vivahtavasta typäskäävästä.
Seuraa säätä ja satoa myös luonnossa
Sienisato riippuu metsä- ja maastotyypin ohella vahvasti sääolosuhteista. Alkukesän hyvät sateet voivat nostaa kantarellit ja haperot pintaan jo juhannuksen tienoilla. Kesän kuumuus ja kuivuus vähintään viivästyttävät sienten kasvua, vaikka esimerkiksi tatit myös tarvitsevat lämpöä.
Osa lajeista suorastaan vaatii kylmiä öitä, joten niitä ei kannata lähteä edes etsimään ennen syys-lokakuuta. Suppilovahveroita voi tunnetusti kerätä lumentuloon asti, mikäli pakkanen ei laske miinus kuuden asteen kylmemmälle puolelle.
Asiantuntijatkaan eivät pysty ennustamaan satoa tarkasti, etenkään paikallisten sateiden vuoksi. Siksi kannattaa itse käydä metsässä aina välillä ja seurata sienisadon kehitystä nettiryhmissä. Myös laji.fi-sivustolta voi saada vinkkejä siihen, mistä ja milloin sieniä löytää.