PRO PUU -KESKUS

Pro Puu -keskus sijaitsee Vesijärven matkustajasatamassa, Sibeliustalon naapurissa. Rakennus on entinen Kauppiaitten Teollisuus Oy:n tulitikkutehdas, joka valmistui vuonna 1924. Tulitikkuja valmistettiin vuoteen 1969 saakka. Klassististyylinen tehdasrakennus on säilyttänyt ulkoasunsa hyvin huolimatta käyttötarkoituksen muutoksista.

Pro Puu -galleria on kaunis ja muuntuva näyttelytila, jossa on ympärivuoden esillä monipuolisia puuhun liittyviä kuukausittain vaihtuvia näyttelyjä. Näyttelyiden ohella tilassa järjestetään myös pienimuotoisia konsertteja, seminaareja ja yksityistilaisuuksia.

Ullakko -galleriassa on Liitosten Arkki – näyttely, jota on vuodesta 2004 lähtien kartutettu kattavaksi puuliitosten kokoelmaksi. Ullakko-gallerian näyttely on auki kesäaikana, 2.5.-31.10.

Sen lisäksi tiloissa sijaitsee Pro Puu -myymälä, jonka hyllyille on valikoitunut suomalaisen puumuotoilun parhaita tuotteita. Valikoimassa on niin käyttöesineitä, koruja, lahjaesineitä kuin paperituotteitakin. Laatu, innovatiivisuus ja eettisyys ovat keskeisiä vaikuttimia tuotteiden valinnassa.

Pro Puun verstaalla työskentelee kaksi puuseppää. He valmistavat mittatilauskalusteita, omien mallistojensa tuotteita sekä pienesineitä.