Historiallinen Hollolan kirkonkylä
Hollolan keskiaikaista kirkkoa ympäröivä kylä on pienen päiväretken arvoinen. Kuvauksellisen kirkon lisäksi pikkuisesta kylästä löytyy taidetta, ostospaikkoja ja mukavia lounasravintoloita.
Hollolan keskiaikainen kivikirkko eli alun perin katolilainen Pyhän Marian kirkko on nähnyt jo monta vuosisataa: kirkko valmistui nykyiseen muotoonsa vuosina 1495-1510. Kirkko on kuuluisa hyvin säilyneistä puuveistoksistaan. Kirkon eteläpuolella on Carl Ludwig Engelin suunnittelema uusklassistinen, suosina 1829-1831 rakennettu kellotapuli. Kirkko on avoinna kesäaikaan päivittäin.
Kirkkoa vastapäätä sijaitsee Vanha Kunnantupa, josta löytyy mukava lounasravintola. Aitoa suomalaista kotiruokaa tarjoilee myös Ravintola Kunnantupa kirkon toisella puolella.
Kirkon vierestä, kun jatkaa eteenpäin pientä kujaa pitkin, löytää tiensä vanhan kanttorilan pihapiiriin. Pihapiiristä löytyy naivistitaitelija Asta Pulkkisen ateljee, pieni lahjatavaraputiikki ja kesäkahvila. Pihalla puksuttelee myös aivan suloinen pienoisrautatie, jota voisi jäädä seurailemaan pidemmäksikin aikaa.
Jos kaipaat vielä lisää historiaa ja tarinoita, Hentilän talomuseoalue tarjoaa siihen mainiot puitteet. Museoalue on näyte hämäläisen maaseutupitäjän vanhasta rakennuskannasta. Sieltä löytyy myös vanhassa viljamakasiinissa toimiva esinemuseo, joka on rakennettu vuonna 1855.