Risteilylle

Tutustu Järvi-Suomeen risteilylaivan kannella seilaten. Lahden Vesijärven satamasta risteillään Vääksyn kanavalle ja takaisin sekä Lahti-Heinola-Lahti -reitillä vielä syyskuussa. Heinolasta taas hyppäät vaikkapa Kimolan kanava -risteilylle tai Vuolenkosken kesätori -retkelle.

Suuremmalle porukalle laivat järjestävät tilausristeilyitä ihan oman aikataulun ja reittitoivomuksen mukaan myös syksyn saapuessa.

Yleisöristeilyille

Lahden matkustajasatamasta pääset risteilemään Vääksyn kanavalle ja Heinolaan Päijänne-Risteilyt Hildenin laivoilla. Lounas- ja illallisristeilyt Vääksyn kanavalle kulkevat torstaista lauantaihin 10.9.2022 asti. Heinolaan mennessä voit myös nousta laivaan Vääksyn kanavalta ja Kalkkisista. Lahti-Heinola-Lahti -reitillä risteillään tiistaisin ja keskiviikkoisin 31.8. asti. Tutustu aikatauluihin ja vaihtoehtoihin täältä.

Heinolasta pääset risteilemään Vuolenkoskelle, Kalkkisiin ja Kimolan kanavalle. M/S Pyhäjärvi risteilee Heinolasta Kimolan kanavalle keskiviikkoisin ja perjantaisin 26.8. asti ja Vuolenkoskelta Kimolan kanavalle lauantaisin 27.8. asti. Heinolasta pääset laivalla myös Vuolenkosken kuuluisalle kesätorille lauantaisin elokuun loppuun asti. Päijänne-Risteilyt Hilden risteilee Heinolasta Kouvolaan ja takaisin perjantaisin ja lauantaisin ajalla 1.7. – 31.7.

Päijänteen kansallispuistoon

Kulkee Vetten Halki risteilee Päijänteen kansallispuiston saarelle Kelventeelle Padasjoelta ja Karisalmesta tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin ajalla 28.6. – 5.8. (huom! ei to 30.6.). Perjantaisin laiva kulkee Padasjoki-Kelvenne-Kuhmoinen -reitin. Tutustu tarkemmin aikatauluihin täältä.

Vesijärvellä sijaiseva Enonsaari on loistava picnic- ja retkeilykohde. Hyppää Lahtis Linesin M/S Kymppi -laivan kyytiin joko Lahden matkustajasatamasta tai Camping Messilän rannasta. Saaren kesäkahvila on avannut ovensa juuri kunnostetussa 1920-luvun huvilassa ja palvelee ti-su 11-18.

M/S  Kymppi kulkee Enonsaareen tiistaista sunnuntaihin neljä kertaa päivässä, ja perjantaina sekä lauantaina viisi kertaa. Reittilaiva kulkee 25.9. asti, jonka jälkeen laiva risteilee vielä tilauksesta.

katso aikataulut

Kesän 2022 risteilyt Kimolan kanavalle

Päijät-Hämeen uusimmalle kanavalle, vuonna 2020 avautuneelle Kimolan kanavalle pääsee kesällä risteillen. Vietä kaunista päivää risteillen kanavalle ja koe kanavan sulutus.

Kimolan kanavalle pääset eri pituisilla risteilyillä seuraavasti:

Heinolan Laivaosakeyhtiön M/S Pyhäjärvi – laivalla Vuolenkoskelta ja Heinolan satamasta elokuun loppuun asti. Heinolasta laiva risteilee keskiviikkoisin ja perjantaisin ja Vuolenkoskelta lauantaisin.

Päijänne-Risteilyt Hildenin m/s Suomen Suvi -laivan risteilyt Heinolasta kulkevat perjantaisin ja lauantaisin heinäkuussa.

Tilauksesta vesille

Haluatko muokata omanlaisesi risteilyreitin ja varata laivan kokonaan itsellesi käyttöön? Lahden seudulla on monia risteilijöitä, joita saa varata tilauksesta eri kokoisille ryhmille.
Tutustu alla oleviin risteilijöihin ja varaa oma risteilysi!