Hiihtoladut

Hiihtolatuja Lahden seudulla

Lahden seutu tarjoaa satoja kilometrejä latua hiihtäjien iloksi. Täältä löydät latukartat, jotta pääset alkuun.

Asikkala
Asikkalassa sopivia maastohiihtolatuja löytyy niin vaativalle harrastajalle kuin kuntoilijallekin. Vesivehmaan jenkkapirtin ladut ovat maaston vaihteluiltaan tasaiset ja Aurinkovuoren maisemissa taas latuprofiili on vaativampi.

Hartola
Latuja löytyy Ohrasaaren ulkoilualueelta kirkonkylän kupeesta. Latuja myös Hartola Golfin golfkentällä.

Hollola
Hollolan kunnan alueella on runsaasti ulkoilureittejä. Talvikaudella latureittejä on noin 100 km. Suuri osa Hollolan laduista, kuten Heinsuo ja Tiirismaa, ovat yhteydessä Salpausselän latuverkostoon. Myös Messilästä pääsee hiihtämällä Lahden Urheilukeskukseen asti.

Iitti
Latu kulkee koko Iitin läpi aina Mankalasta Kausalaan ja sieltä Urajärven ympäri Lyöttilään asti.

Lahti
Salpausselän ja Lahden alueen maastot tarjoavat monipuolisen latu- ja retkeilyverkoston ympärivuotiseen liikkumiseen. Eritasoisia ja helposti saavutettavia reittejä löytyy ympäri Lahtea. Vaativimmat ladut lähtevät Lahden Urheilukeskuksesta, josta löytyy maailmancup-tason latuja. Mukavia perhelatuja taas löytyy esimerkiksi Tapanilan Hiihtomajan ympäristöstä.
Ajantasaisen latutilanteen voit tarkistaa tästä.

Lahden Nastolassa sijaitsevan Liikuntakeskus Pajulahden ulkoilureitistöt ja ajantasaiset latutiedot täältä.

Orimattila
Valaistuja latuja löytyy mm. Urheilukentältä ja sen maastosta, Ämmäntöyräältä sekä Artjärven Vuorenmäeltä.

Padasjoki
Padasjoen kirkonkylältä lähtee useita eri reittejä esimerkiksi Kullasvuorelle. Latuja löytyy myös Saksalasta ja Kirkkolammelta.

Sysmä
Ohrasaaressa valaistua reitistöä 2,7 km - talvella hiihtoladut sekä jäätilanteen salliessa myös jäälatu saaren ympäri sekä pidempi Majutveden lenkki jäällä. Kylälatuja Nuoramoisissa, Särkilahdessa ja Virtaalla lumitilanteen mukaan.